Haso Priki Venuksen kuja 4 (Fortuna) on 52 asunnon kerrostalokohde Kalasataman erinomaisten palvelujen äärellä. Kohteesta on lyhyt matka myös merellisille rantareiteille ja Mustikkamaalle. Savuton kohde.

Fortuna on Hason ensimmäinen savuton kohde, joka on osa savutonta korttelia. Tupakointi on kielletty asunnoissa, parvekkeilla, yhteistiloissa ja piha-alueella.

Asuntojen varustelu

Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Osassa alimman kerroksen asuntoja on lisäksi terassi.

Lattiat ovat lautaparkettia ja pesutilat keraamista laattaa.

Fortum Smart Living

Kohteessa on käytössä Fortum Smart Living -järjestelmä, joka mahdollistaa asunnon energian- ja vedenkulutuksen seurannan. Järjestelmän kautta ajastetaan myös autohallissa sijaitsevien autopaikkojen lämmitys.

Asunnoissa järjestelmä näkyy asukkaalle muun muassa ulko-oven viereen sijoitettuna "Kotona / Poissa" kytkimenä. Kun kytkimen asentaa Poissa-asentoon, järjestelmä esimerkiki sulkee oletusarvoisesti kaikki asunnon pistorasiat. Ohjeita järjestelmän käyttöön Ohjeita -sivulla.

Autopaikat

Kohteella on autopaikkoja yhteensä 23 ja ne sijaitsevat korttelin yhteisessä autohallissa.