Hopealangan A-talo kuvattuna luhtitalosiiven päästä.

HASO/Hopealanka on syksyllä 2018 valmistunut kerros- ja luhtitalosta muodostuva asumisoikeuskohde merellisessä Kruunuvuorenrannassa. Kohde sijaitsee samassa pihapiirissa HASO/Hopeakuun kanssa.

Hopealangassa on yhteensä 67 asuntoa, joissa on lautaparketit ja kosteissa tiloissa keraaminen laatta. Kaikki parvekkeet ovat lasitettuja.

Alueen palveluita kehitetään koko ajan. Kruunusiltojen valmistumisen jälkeen talon läheltä pääsee raitiovaunulla tai kevyenliikenteenväylää pitkin keskustaan. Herttoniemen metroasemalle noin 5 kilometriä.

Kortteliin toteutetaan valotaideteos nimeltä Hopealanka.