Kuvituskuva sähköauton tankkauksesta / Pixabay

Sähköisen liikenteen edistäminen on tärkeä osa Helsingin kaupungin Hiilinetraali Helsinki 2035-tavoitteita, joihin HASO on sitoutunut.

HASO haluaa olla mukana mahdollistamassa helppoja arkipäivän ympäristövalintoja ja helpottaa ladattavien hybridien ja sähköautojen valintaa omaksi kulkuvälineeksi tuomalla latausinfran omalle parkkipaikalle.

HASOn uudiskohteissa sähköautojen latauspisteet suunnitellaan valmiiksi ja niille on varaus vähintään 20 % autopaikoista. Lisäksi osassa HASOn rakenteilla olevista uudiskohteista on varaus yhteiskäyttöautolle.

Sähköautojen latauspisteiden pilottihanke on parhaillaan käynnissä

Vanhemmissa HASO-kohteissa on parhaillaan käynnissä pilotti, jossa testataan muutaman palveluntuottajan autopaikkakohtaisia latausmalleja. Näistä valitaan pilotin perusteella HASOlle parhaiten soveltuva ratkaisu. Latausratkaisuja pilotoidaan 16 kohteessa ja mukana on 23 HASOlaista. Lisäksi asennukset ovat juuri valmistuneet kahdessa kohteessa.

– Pilottiin pääsee vielä mukaan, jos sähköauton hankinta on itselle ajankohtaista. Latauspiste voidaan pilotissa toteuttaa asukkaalle, jolla on voimassa oleva autopaikkasopimus sekä ajoneuvo, jota voi ladata, tekninen isännöitsijä Niko Burtsov kertoo. – HASOn kohteet ovat erilaisia mm. olemassa olevien sähkökaapelointien kannalta, mutta pyrimme löytämään ratkaisut latauspaikkojen toteuttamiseksi.

Pilottihankkeen pelisäännöt

Pilottivaiheessa yhtiö tilaa ja maksaa latausinfran asennuksen ja samalla sähköauton latauspaikan autopaikkavuokra nousee +10 €/kk.

Lisäksi pilottiin osallistuva asukas sitoutuu vähintään yhdeksi vuodeksi pilottiin solmimalla palvelusopimuksen latauspalvelun tarjoavan operaattorin kanssa. Operaattori laskuttaa lataussähkön suoraan latauspaikkaa vuokraavalta asukkaalta sekä mahdollisen kuukausimaksun. Pilottiin osallistujat sitoutuvat myös vastaamaan HASOn kyselyihin ja antamaan palautetta latauksen toimivuudesta.

Pilotin perusteella valitaan HASOlle parhaiten soveltuva ratkaisu ja hinnoittelumalli.

Pilottihanke toteutetaan niissä kohteissa, joiden autopaikat ovat HASOn hallinnassa olevilla tonteilla. Osassa HASOn kohteista pysäköintipaikat on järjestetty pysäköintiyhtiöiden kautta, eikä pilottihanke koske niitä, sillä pysäköintiyhtiöt päättävät itse latauspaikkojen edistämisestä.

 

Jos olet kiinnostunut saamaan latausmahdollisuuden vuokraamallesi parkkipaikalle, ota yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse
asiakaspalvelu.haso@kiinteistotahkola.fi

HASO haluaa muistuttaa, että sähkö- ja hybridiautojen lataaminen tavallisista lämmitystolpista sekä pistorasioiden kautta on ehdottomasti kielletty autopaikan vuokrausehdoissa. Näitä sähköjärjestelmiä ei ole suunniteltu sähköautojen lataustarpeelle, ja niiden käyttäminen sähköautojen lataukseen on vakava paloturvallisuusriski. Lataamalla autoa tavallisesta lämmitystolpasta kiinteistösähköllä lataaja samalla varastaa sähköä, sillä kiinteistösähkön maksavat kaikki kohteen asukkaat, ei vain lataaja itse.

Uutinen on julkaistu myös haso.fi sivustolla 14.9.2021.