Kohteen yhteistiloja ovat kerhotila (varaa tila käyttöösi tästä!), kaksi saunaosasto sekä pesutupa.

Rakennuksen katutason kerroksessa ovat kerhotila, kaksi saunaosastoa, pesula, kuivaushuoneet ja teknisiä tiloja. Jätehuone sijaitsee E-rapun puoleisessa päädyssä.

Asunnoissa, parvekkeilla ja yhtiön yhteisissä tiloissa kuten saunoissa, kerhotiloissa ym. ei saa tupakoida. Pihalla tupakointi on kielletty, lukuun ottamatta pihalla olevaa erikseen osoitettua tupakkapaikkaa.

Talosaunat

Asukastoimikunta on pyytänyt saunavuorojen siirtämistä pienempään D-portaan saunaan. Siirrosta tiedotetaan heti, kun ajankohta on varmistunut. Saunavuoroja on samassa yhteydessä pyydetty lisättävän, sillä varauskalenteri on täynnä, ja kaikki halukkaat eivät ole saaneet saunavuoroa.

Asukastila/kerhotila

Kerhotilan kalustaminen ja varustaminen on aloitettu. Kun kerhotila on käytettävissä, talosivuille julkaistaan varauskalenteri, jonka avulla asukkaat saavat varata kerhotilaa omiin tilaisuuksiinsa. Asukastoimikunta tiedottaa aikataulusta tarkemmin syksyn aikana.

Varastotilat ja väestösuojat

Maantasokerroksessa sijaitsevat lastenvaunuvarastot sekä ulkoiluvälinevarastot. Kaikille asunnoille kuuluu lämmin irtaimistovarasto maantasokerroksessa. Kohteella on kaksi väestösuojaa, jotka normaaliaikana toimivat irtaimistovarastoina. 

Lavakatu 3 kerhotila

Lue allaolevat ohjeet huolellisesti:

  • Kerhohuone on kaikkien Lavakatu 3:n asukkaiden käytettävissä ja varattavissa käytettäväksi klo 7–22 välisenä aikana kaikkina päivinä.
  • Kerhohuoneen voi varata käyttöön 2 tunnin jaksoissa (2h, 4h, 6h, 8h jne.) talosivulta löytyvästä varauskalenterista.