Kohteen yhteistiloja ovat kerhotila, kaksi saunaosastoa sekä pesutupa. Kerhotila otetaan käyttöön kevään aikana.
Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat. Rakennuksen maantasokerroksessa sijaitsevat asukastila, 2 kpl saunaosastoja, pesula, kuivaushuoneet sekä tekniset tilat. Tontilla on myös Helenin muuntamo.
Asunnoissa, parvekkeilla ja yhtiön yhteisissä tiloissa kuten saunoissa, kerhotiloissa ym. ei saa tupakoida. Pihalla tupakointi on kielletty, lukuun ottamatta mahdollisesti osoitettua tupakkapaikkaa.
Talosaunat
Asukastoimikunta on pyytänyt saunavuorojen siirtämistä pienempään D-portaan saunaan. Siirrosta tiedotetaan heti, kun ajankohta on varmistunut. Saunavuoroja on samassa yhteydessä pyydetty lisättävän, sillä varauskalenteri on täynnä, ja kaikki halukkaat eivät ole saaneet saunavuoroa.
Asukastila/kerhotila
Kerhotilan kalustaminen ja varustaminen on aloitettu. Kun kerhotila on käytettävissä, talosivuille julkaistaan varauskalenteri, jonka avulla asukkaat saavat varata kerhotilaa omiin tilaisuuksiinsa. Asukastoimikunta tiedottaa aikataulusta tarkemmin kevään tai alkukesän aikana.
Varastotilat ja väestösuojat
Maantasokerroksessa sijaitsevat lastenvaunuvarastot sekä ulkoiluvälinevarastot. Kaikille asunnoille kuuluu lämmin irtaimistovarasto maantasokerroksessa. Kohteella on kaksi väestösuojaa, jotka normaaliaikana toimivat irtaimistovarastoina.