Toukokuun ensimmäinen asukkaiden ilta oli onnistunut

Asukkaiden ilta pidettiin 30.5.2022 kerhohuoneella.

Ensimmäinen asukkaiden ilta nyyttikesteineen oli oikein onnistunut. Pöytä notkui kaikenlaisia herkkua. Asukkaita kävi 20-30 välillä. Tutustuimme toisiimme. 

Hallituksen jäsenet muistuttivat lähestyvistä takuukorjauksista. Talot tulevat kahden vuoden ikään syksyllä. Korjauksista tulee syksyllä kysely. Nyt on hyvä muistaa dokumentoida asunnossa olevia vikoja. Samoin on hyvä katsoa yhteisiä tiloja, huomaako niissä vikoja/muutoksia. Joistakin vioista on jo dokumentoitu ja laitettu viestiä eteenpäin kuten parvekelasituksien korjaamiset.

HASO kehittää vastikkeiden tasausjärjestelmää

HASOn hallitus nimesi pääomatyöryhmän tarkastelemaan HASOn nykyistä vastikkeiden perusteena olevaa pääomakustannusten tasausmallia vuonna 2020. Nyt pääomatyöryhmä on saanut uuden kustannusten tasausjärjestelmän esityksen valmiiksi ja jokaisella asukkaalla on mahdollisuus tutustua esitykseen sekä kertoa mielipiteensä.

HASOn talohallitusten puheenjohtajat kokoustivat etäyhteyksin

Talohallitusten puheenjohtajien varsinainen kokous järjestettiin 19.1.2022. Tässä uutisessa tietoa kokouksesta ja kokouksen materiaalit.

Vastaa asukastyytyväisyyskyselyyn 6.12.2021 mennessä - vaikuta ja voita!

HASOn vuosittainen asukastyytyväisyyskysely on nyt auki. Vastausaika päättyy 6.12.

HASOssa panostetaan sähköautojen latauspisteisiin

Sähköisen liikenteen edistäminen on tärkeä osa Helsingin kaupungin Hiilinetraali Helsinki 2035-tavoitteita, joihin HASO on sitoutunut.

Muutoksia kaapelitelevisioiden kanaviin tänään 31.8. - käyttökatkot mahdollisia

Kaapeliverkon tv-kanavanumerot muuttuvat 31.8.2021, muutos koskee sekä vapaasti katsottavia kanavia että erikseen tilattavia maksullisia kanavia.

Osallistu asumisoikeusasunnon hakuprosessin kehittämiseen!

Edit. 18.8.2021 klo 10:38: Haastateltavat tutkimusta varten ovat löytyneet ja ilmoittautuminen kyselyyn päättynyt.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston isännöintialaa koskeva tutkinta

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) tiedotti eilen 10.2.2021 isännöintialaa koskevasta kartellitutkinnasta.

HASOn asukastyytyväisyyskysely 2020 on auki - vastaa 6.12. mennessä!

Vastaamalla voit vaikuttaa ja osallistua lahjakortin arvontaan!

Svanströminkujan nettisivut on julkaistu

HASO Svanströminkujan omat nettisivut on julkaistu osoitteessa kohteet.haso.fi/svanstrominkuja. Kohteen asukkaille jaetaan avaintenjaon yhteydessä tiedote, jossa kerrotaan, miten voi rekisteröityä sivujen käyttäjäksi.